Yhteenvetoraportti työpajojen tuloksista

Kevään 2012 aikana Ympäristöosaajat2025-ennakointiselvityksen tuloksia käsiteltiin kahdessa laajassa sidosryhmätyöpajassa. Niiden tavoitteena oli koota johtopäätöksiä, ideoita ja ehdotuksia koulutuksen kehittämiseen ja osaamistarpeisiin vastaamiseen.

Yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoille ja opetushenkilöstölle suunnattu Tulevaisuuden ympäristöosaajat –tilaisuus järjestettiin 21.3.2012 Aalto-yliopiston Design Factoryssa. Työpajoissa pohdittiin koulutusta ja osaamisen kehittämistä ennakointihankkeessa tunnistettujen osaamisprofiilien kautta: miten koulutetaan tulevaisuuden superosaajia, innovaattoreita, ympäristöosaamisen soveltajia ja ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.

Toinen, laajemmalle kohderyhmälle suunnattu seminaari ja työpaja järjestettiin 12.4.2012 Suomen ympäristökeskuksessa.  Työpajaosuudessa pohdittiin, miten tunnistettuihin osaamistarpeisiin voidaan vastata. Tarkastelua tehtiin eri koulutusasteiden ja työelämän näkökulmasta: (1) yleissivistävä opetus, vapaa sivistystyö, järjestöt, (2) ammatillinen koulutus, (3) yliopistot ja korkeakoulut sekä (4) työelämän käytännöt.

Työpajojen tulokset koottiin yhteenvetoraporttiin: Ympäristöosaajat2025 - kuinka tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastataan. Raportissa on hyödynnetty myös Delfoi-panelistien vastauksia sekä ennakointiselvityksen tulosten pohjalta laadittuja artikkeleita.

Työpajojen yhteenvetoraportissa keskitytään suosituksiin, miten ympäristöosaajia tulisi opettaa, ei niinkään mitä pitäisi opettaa. Koulutuksen sisältöjen kehittämiseen löytyy eväitä aikaisemmin julkaistusta skenaarioraportista.

Yhteenvetoraportin pääset lukemaan tästä.

Vastuullinen biotalous tarvitsee ekosysteemiosaamista

Biotaloudessa ekologisen osaamisen tarve kasvaa

Ekosysteemit ja niiden tuottamat hyödyt, ekosysteemipalvelut, ovat hyvinvointimme ja taloutemme perusta. Biotalouden strategisen ja taloudellisen merkityksen kasvaessa suhteemme ekosysteemien toimintaan korostuu entisestään. Biotaloudessa taloutemme perustuu uusiutuvien luonnonvarojen ja biologisten prosessien monipuoliseen ja kestävään hyödyntämiseen.

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä biotalouden edelläkävijäksi. Vahvuuksiamme ovat sekä mittavat luonnonvarat – erityisesti metsät, vesivarat ja viljelysmaa – että vahva prosessiteollinen ja ICT-osaaminen, jotka antavat hyvän pohjan myös biologisten prosessien mallintamiseen ja hyödyntämiseen tuotannossa. Vastuullinen biotalous edellyttää kuitenkin ekologista osaamista, mm. ekosysteemiprosessien ymmärtämistä, ekosysteemipalvelujen tunnistamista ja hallintaa sekä elinkeinotoiminnan luonto- ja ekosysteemivaikutusten huomioon ottamista. Erityisesti tarvitaan ekologisen osaamisen soveltamista yhteiskunnan toimintojen suunnittelussa, esimerkiksi maankäytössä, energian tuotannossa sekä maa- ja metsätaloudessa.

Tutkimus tienviittana

Integroidun luonnonvarahallinnan ja sitä tukevan maankäytön pohjaksi tarvitaan tutkimusta, joka tarkastelee kokonaisvaltaisesti ekosysteemien ja luonnonvarojen käytön ristiriitoja. Tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi tiivistetyn kaupunkirakenteen ekologiasta ja ympäristövaikutuksista, taajamien ja rakennetun ympäristön sekä ympäröivän maaseudun ekosysteemipalvelut turvaavasta suunnittelusta.

Luonnontieteellinen tutkimus täydentää tietoja ekosysteemien toiminnasta, prosesseista ja vuorovaikutussuhteista. Lisäksi tarvitaan sosio-ekonomista tutkimusta mm. ekosysteemipalvelujen arvosta, hyödyistä ja vaihtosuhteista (esim. biodiversiteetti, maisema, virkistysarvo, raakapuu, hiilensidonta, keräilytuotteet, jne.) sekä ohjauskeinojen vaikuttavuudesta.

Osaamista ekosysteemipalveluiden hallintaan

Elinkeinoelämän toimijoilla tulisi olla peruskäsitys ekosysteemien toiminnasta ja luonnon monimuotoisuuden roolista ekosysteemipalvelujen perustana. Hyvä esimerkki on maamme metsäsektori, joka on panostanut henkilöstön luonto-osaamisen kehittämiseen valmistelemalla metsäammattilaisille suunnatun luonnonhoitotutkinnon.

Myös teollisuudessa ja teknisillä aloilla tarvitaan ymmärrystä ekologisten ja teknisten prosessien vuorovaikutuksesta. Ekosysteemipalvelut ja ekologiset prosessit voitaneen omaksua luontevasti osaksi teknisiä tieteitä ja tuotantoprosessien tarkastelua teollisen ekologian lähestymistavan kautta. Systeemilähestymistapaan perustuva teollinen ekologia pyrkii ottamaan huomioon kaikki tuotantotoiminnan ja luonnonjärjestelmien väliset moninaiset vuorovaikutussuhteet.

Ekosysteemipalvelujen turvaamisessa tarvitaan monialaisia osaajia, jotta esimerkiksi maankäytön suunnittelussa voidaan sovittaa yhteen eri väestöryhmien, elinkeinoelämän ja ekosysteemien turvaamisen näkökulmia. Erilaisia asiantuntijoita yhteen kokoavat hankkeet lisäävät valmiutta ja ymmärrystä ekosysteemipalvelujen hallintaan. Ne myös hälventävät luonnonvarojen käytön ja suojelun ristiriitoja.

Erilaisesta diskurssista huolimatta luonnontieteilijöiden, teknokraattien ja yhteiskuntatieteilijöiden on uskaltauduttava avoimeen vuorovaikutukseen "eri kieltä" puhuvien kollegojen kanssa sekä kyettävä työskentelemään perinteisen toimintaympäristön ulkopuolella. Radikaalit innovaatiot edellyttävät rajojen ylittämistä ja valmiutta toimia myös epämukavuusalueilla. Tarvitaan myös monialaista yhteistyötä tukevaa johtamista: taitoa koota monitieteisiä tutkija- ja asiantuntijaryhmiä sekä luoda innovaatioita edistävää toimintakulttuuria.

Johtopäätöksiä ja suosituksia koulutuksen kehittämiseksi

Ekosysteemipalvelujen hallinta on uusi näkökulma tarkastella ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Se haastaa perinteisen sektoriajattelun ja edellyttää tiede- ja toimialarajojen ylittämistä. Koulutustaustaltaan erilaisten asiantuntijoiden tulee yhdessä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja löytää ympäristön ja talouden kannalta kestäviä ratkaisuja. Tällaisen asiantuntijuuden ja ”poikkitieteellisen kielitaidon” omaksuminen edellyttää myös koulutukselta monitieteistä yhteistyötä ja käytännön ongelmanratkaisutaitojen sekä vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Myös biotieteiden koulutus kaipaa uudistamista. Koulutuksen tulisi antaa valmiuksia ja rohkeutta oman osaamisen soveltamiseen ja hyödyntämiseen erilaisissa toimintaympäristöissä ja eri toimialoilla, kuten metsätaloudessa, maataloudessa tai energiantuotannossa. Tätä voidaan tukea sisällyttämällä opintoihin harjoitustöitä ja käytännön projekteja. Työelämäyhteistyö auttaa myös yrityksiä tunnistamaan ekosysteemiosaamisen tarpeita ja hyödyntämismahdollisuuksia.

Ekosysteemipalvelunäkökulma tulisi integroida läpäisevästi kaikkeen koulutukseen, koska kaikilla toimialoilla tarvitaan perustietoa ja ymmärrystä ekosysteemien toiminnasta. Pohja tälle osaamiselle luodaan jo perusopetuksessa. Opetuksen tulisi painottaa ekologisten prosessien ja kokonaisuuksien ymmärtämistä sekä ekosysteemipalvelujen merkitystä ihmisten hyvinvoinnin ja viime kädessä lajimme olemassaolon edellytyksenä.

Lue koko artikkeli: 

Vastuullinen biotalous tarvitsee ekosysteemiosaamista. 

Kirjoittajat: Jukka-Pekka Jäppinen & Kati Lundgren
Ympäristöasantuntija (2/2012) s. 26-27.

Tulevaisuuden vesiosaaja

Tulevaisuudessa vesialan merkitys korostuu. Vesialan osaajien on pystyttävä vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin sekä esittämään ratkaisuja niin paikallisiin kuin maailmanlaajuisiinkin haasteisiin. 

Uusimmassa Vesitalous-lehdessä (3/2012) julkaistussa artikkelissa  esitellään vesialan tulevaisuuden osaamistarpeita. Artikkeli perustuu Finnish Water Forumin koulutustyöryhmän järjestämän työseminaarin tuloksiin. Seminaari järjestettiin 31.3.2011 ja sen pohjalta työstettiin raportti Vesialan osaaja 2025: Suomen vesialan osaamistarvekartoitus.

Artikkelin ovat laatineet yhteistyössä FWF:n koulutustyöryhmän jäsenet: Annina Takala (TTY), Ulla Heinonen (Logica Oy), Riku Vahala (Aalto-yliopisto), Tuulia Innala (SYKLI), Kati Lundgren (SYKLI), Harri Mattila (HAMK) ja Saija Vuola (Finnish Water Forum).

Ympäristöosaamista yhteistyöllä - rohkeutta rajojen ylittämiseen

Ympäristöosaajat2025-hankkeen seminaari ja työpaja järjestettiin 12.4. Suomen ympäristökeskuksessa, Helsingissä. Aamupäivän seminaariosuudessa kuultiin puheenvuoroja tulevaisuuden osaamistarpeista ja iltapäivän työpajoissa pohdittiin, miten tunnistettuihin osaamistarpeisiin voidaan vastata. Iltapäivän n. 80 osallistujaa jakautuivat neljään ryhmään: (1) yleissivistävä opetus, vapaa sivistystyö, järjestöt, (2) ammatillinen koulutus, (3) yliopistot ja korkeakoulut sekä (4) työelämän käytännöt. Seuraavassa on esitetty joitakin ryhmille yhteisiä johtopäätöksiä.

Monitieteisyyttä ja pedagogisia ratkaisuja

Tulevaisuudessa ympäristöosaaminen kuuluu kansalaistaitona kaikille. Siihen kuuluu sekä ajattelun taitoja, arvoihin liittyviä valmiuksia sekä konkreettisia tietoja ja taitoja. Siten ympäristö- ja kestävän kehityksen sisältöjä tulisi integroida kaikkeen opetukseen, niin formaaliin kuin epäformaaliinkin koulutukseen.  Erityisesti ammatillisessa koulutuksessa on keskeistä konkretisoida tarvittava ympäristöosaaminen ammattialan ja työtehtävien tasolle. Ympäristösisältöjen lisäksi tarvitaan monipuolisia opetusmenetelmiä, jotka tukevat mm. kokonaisuuksien ymmärtämistä, tulevaisuusajattelua ja ympäristökysymyksiin liittyvien arvojen pohdintaa.

Ympäristöasioiden opetukseen tarvitaan poikkitieteellistä otetta. Keinoja ovat esimerkiksi temaattiset oppimiskokonaisuudet ja poikkitieteelliset oppimisprojektit, joissa yhdistetään eri alojen osaamista. Erityisesti ympäristöalalla tarvitaan ns. poikkitieteellistä kielitaitoa ja kykyä työskennellä yhdessä eri alojen edustajien kanssa. Monitieteinen opetus tulisi aloittaa jo perusopetuksessa esimerkiksi integroimalla eri oppiaineiden opetusta.

Ympäristöopetuksen kehittäminen edellyttää opettajien sisällöllisen ja pedagogisen osaamisen vahvistamista ja arvostamista esimerkiksi henkilöstön rekrytoinnissa. Ammatillisessa ja korkeakouluopetuksessa on tärkeää, että opetushenkilöstö tuntee ja hallitsee oman alansa kestävät käytännöt ja teknologiset ratkaisut.

Työelämän ja oppilaitosten yhteistyö

Ympäristöalan koulutuksen ja työelämän yhteyttä tulisi vahvistaa kaikilla koulutusasteilla, erityisesti yliopisto-opetuksessa. Yhteistyötä voidaan edistää esimerkiksi opinnoissa tehtävien työelämä-lähtöisten projektien ja harjoitustöiden kautta, harjoittelujaksoja lisäämällä sekä tiiviimmän tutkimusyhteistyön kautta. Työelämäyhteistyö kehittää opiskelijoiden työelämätaitoja ja vahvistaa opetuksen vastaavuutta työelämän osaamistarpeisiin.

Yritykset ja muut työnantajat saavat opiskelijoiden oppimisprojektien ja tutkimusyhteistyön kautta tukea toimintansa kehittämiseen. Harjoittelujaksot auttavat myös yrityksiä löytämään ja rekry-toimaan uusia työntekijöitä. Opiskelijaharjoittelun kautta saatujen kokemusten kautta yritykset voisivat uskaltaa rohkeammin rekrytoida myös ympäristöosaajia. Ympäristöalan opiskelijoiden kannattaisikin hakeutua harjoittelujaksoille mahdollisimman erilaisiin työpaikkoihin, jossa he voisivat soveltaa ympäristöosaamistaan uusissa toimintaympäristöissä.

Ympäristöalan tohtorikoulutuksessakin tulisi lisätä yhteyttä käytännön työelämään. Tiiviin ”tohtoriputken” sijasta kannattaisi tukea työelämän ja tohtoriopintojen yhdistämistä, jolloin jatko-opiskelu hyödyttäisi myös yrityksiä tai muita työpaikkoja. Tohtoreita tulisi myös kannustaa aktiivisesti yrittäjyyteen ja tutkimustulosten kaupalliseen soveltamiseen. Tällä voitaisiin edistää uusien ympäristöinnovaatioiden laajaa leviämistä ja käyttöönottoa.

Rohkeutta ja innovaatioita ympäristöosaajien rekrytointiin

Ympäristöosaamista tarvitaan kaikilla aloilla ja kaikilla työpaikoilla. Kynnys ympäristöosaajan palkkaamiseen voi kuitenkin olla suuri. Kynnystä voidaan madaltaa esimerkiksi ympäristö-asiantuntijoiden henkilöstövuokrauksella tai "kevennetyllä rekrytoinnilla”, jossa jokin yritysryhmä palkkaa yhteisen ympäristöpäällikön tms. asiantuntijan. Näin pienikin yritys voisi saada käyttöönsä ympäristöasiantuntemusta. Palvelua voisivat tarjota esimerkiksi ympäristöasiantuntijoiden muodostamat osuuskunnat, jotka tarjoaisivat myös ympäristöosaajille matalan kynnyksen yrittäjyyteen.

Työnantajilla ei välttämättä ole ajantasaista käsitystä siitä, millaisia osaajia eri oppilaitoksista ja koulutusohjelmista valmistuu ja millaista ympäristöosaamista he voisivat tarvita. Tähän tarvitaan oppilaitoksilta aktiivista viestintää ja yhteydenpitoa työnantajiin. Oppilaitoksilla voisi olla esim. nimetty yhteyshenkilö yritysyhteistyöhön ja -viestintään. Myös edellä kuvatut työelämäyhteistyön muodot lisäävät työnantajien tietämystä valmistuvien opiskelijoiden osaamisesta.

Työnantajilta peräänkuulutettiin myös rohkeutta rekrytoida erilaisella ja yritykselle ”epätyypillisellä” koulutustaustalla olevia työntekijöitä. Eri koulutusalojen kulttuurit ja kielikin voivat erota toisistaan, mutta eri alojen ihmiset voivat tuoda aivan uusia näkökulmia yrityksen toimintaan. Myös innovaatioita syntyy, kun vanhoja toimintamalleja ajatellaan uudella tavalla. Työnantajien tulisi myös muistaa, että vastavalmistuneet eivät ole heti ”valmiita” työntekijöitä/asiantuntijoita, vaan he kehittyvät ammattilaisiksi työssäoppimisen kautta.

Ympäristöosaamista yhteistyöllä

Koulutus- ja tutkimusorganisaatioilla on keskeinen rooli ympäristökriisin ratkaisussa. Yliopistot ja tutkimuslaitokset tuottavat tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi ja eri koulutusasteilla koulutetaan ympäristöosaajia: superosaajia, innovaattoreita, soveltajia, ympäristöratkaisujen suunnittelijoita ja kenttätyöntekijöitä.

Tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastaamisessa tarvitaan enemmän eri toimijoiden yhteistyötä: mm. yliopistojen ja hallinnon yhteistyötä tieteellisen tiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa, eri koulutusasteiden ja eri koulutusalojen yhteistyötä monitieteisen koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa tai tutkimuksen, koulutuksen ja yritysten yhteistyötä ympäristöinnovaatioiden viemisessä opetukseen ja työelämän käytäntöihin.

Alla tarkemmat työryhmäkohtaiset yhteenvedot:

• Peruskoulutus, vapaa sivistystyö ja järjestöt
• Ammatillinen koulutus
• Yliopisto- ja korkeakoulutus
• Työelämän käytännöt

Ympäristöosaajat2025-seminaarin esitykset

Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen seminaari ja työpaja järjestettiin 12.4. Suomen ympäristökeskuksessa, Helsingissä. Aamupäivän seminaariosuus kokosi yli 120 osallistujaa ja iltapäivän työpajoihin osallistui noin 80 henkilöä.

Seminaarin avasi ympäristöministeri Ville Niinistö. Projektipäällikkö Kati Lundgren esitteli Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen tuloksia. Santtu Hulkkonen Cleantech Finlandista sekä Eeva Hellström Sitrasta kommentoivat tuloksia ja esittivät näkemyksiään tulevaisuuden osaamistarpeista omissa kommenttipuheenvuoroissaan.

Yhteenvedot työpajojen tuloksista tulevat blogisivuille huhtikuun aikana.

Seminaarin esitykset:

• Kati Lundgren, Suomen ympäristöopisto SYKLI
• Santtu Hulkkonen, Cleantech Finland
• Eeva Hellström, SITRA

Osallistu kirjoituskilpailuun

Kirjoita tulevaisuustarina ympäristöosaajista.

Millaista työtä tekee ympäristöosaaja vuonna 2025?

Millaisia taitoja ja valmiuksia hän työssään tarvitsee?

Millaisessa työpaikassa hän työskentelee ja miten työtä tehdään?

Millainen on Suomi ja maailma 2025?

Tekstin lajityyppi ja aiheen käsittelytapa ovat vapaasti valittavissa. Kirjoituksen maksimipituus on 1-2 liuskaa. Kilpailuaikaa on 14.5.2012 asti.

Kirjoituskilpailu on suunnattu erityisesti ympäristöalan opiskelijoille, mutta myös muut saavat osallistua. Kilpailuun osallistumiselle ei ole ikärajaa.

Tarkemmat ohjeet tästä.

 

Lisätietoja:

Kati Lundgren
kati.lundgren@sykli.fi

Ympäristöosaajien koulutukseen tarvitaan monitieteisyyttä, työelämäyhteistyötä ja uudenlaista oppimiskulttuuria

Tulevaisuuden ympäristöosaajat –seminaari ja työpaja kokosi lähes 90 osanottajaa 21.3. Otaniemen Design Factoryyn. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Suomen ympäristöopisto SYKLI, Aalto-yliopisto ja Helsingin Yliopisto.

Seminaarin aluksi projektipäällikkö Kati Lundgren esitteli Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen tuloksia neljän vaihtoehtoisen skenaarion muodossa. Ohjelmajohtaja Tiina Laurila Aalto-yliopistosta jatkoi esittelemällä Oivallus-ennakointihankkeen keskeisiä tuloksia. Tulevaisuudessa työtä tehdään oppivissa verkostoissa ja ilman valmiita nuotteja, improvisoiden. Osaamistarpeina korostuvat erityisesti vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot, luovuus sekä halu oppia uutta.

Näkökulmia osaamistarpeisiin

Tutkimusjohtaja Mika Aaltonen Aalto-yliopistosta korosti puheenvuorossaan tarvetta uudenlaiseen ajatteluun, jotta voisimme päästä kestävälle kehitysuralle. Meidän tulisi omaksua huomattavasti pidempi aikajänne toimintamme hahmottamiseen.  Emme myöskään tällä hetkellä ymmärrä ja tunnusta riittävästi todellisuuden kompleksista luonnetta: luotamme liikaa järjestyksen ja rationaalisuuden oletukseen. Kun optimoimme toimintaamme vain talouden tai muiden valittujen, yksinkertaistavien mittareiden suhteen, teemme kokonaisuuden kannalta huonoja ja kestämättömiä ratkaisuja.

Liiketoimintajohtaja Jyri Arponen Sitrasta esitteli esimerkkejä biotaloudesta ja paikallisista kestävistä ratkaisuista. Monet ympäristöratkaisut voivat olla myös kannattavaa liiketoimintaa ja samaan aikaan niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin kestäviä.

Professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta nosti ympäristöalan osaamistarpeista esiin kolme M:ää: monitieteisyys, mallinnus ja merkityksellisyys. Hän korosti myös talouden ja politiikan ymmärryksen merkitystä ympäristöalalla.

Professori Sanna Syri Aalto-yliopiston Energiatekniikan laitokselta totesi, että länsimaissa tarvitaan energiavallankumous. Meidän olisi pystyttävä vuoteen 2050 mennessä luomaan täysin päästöttömät energiajärjestelmät. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta energiatehokkuus olisi ylivoimaisesti tärkein ja kustannustehokkain ratkaisu.

Työpajoissa pohdittiin opetuksen kehittämistä

Työpajoissa pohdittiin, millainen yliopisto- ja korkeakoulutus vastaisi tunnistettuihin osaamistarpeisiin. Osaamistarpeita tarkasteltiin osaamisprofiilien kautta eli miten koulutetaan superosaajia, innovaattoreita, ympäristöosaamisen soveltajia ja ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.

Ryhmien ehdotukset koulutuksen kehittämiseksi olivat yllättävänkin samansuuntaisia. Seuraavat kehittämisehdotukset nousivat esiin lähes kaikissa ryhmissä:

• Monitieteellisyyttä opetukseen

• Joustavia opintopolkuja, yhteistyötä eri alojen ja eri koulutusasteiden välillä

• Enemmän työelämäyhteistyötä ja painotusta työelämävalmiuksien kehittämiseen (esim. työelämälähtöiset oppimisprojektit)

• Opetuksen pedagoginen kehittäminen ja oppimiskulttuurin kehittäminen, opettajista enemmän fasilitaattoreita ja oppimisen ohjaajia

• Opiskelijan roolin korostuminen ja vastuu omasta oppimisesta, oman oppimispolun ja osaamisprofiilin rakentaminen, tueksi opinto-ohjausta

• Kestävä kehitys osaksi kaikkien alojen opetusta, tavoitteena ymmärtää oman alan keke- näkökohdat ja osata soveltaa tätä osaamista

• Yhteiskunnallinen osaaminen ja ymmärrys: oman alan ja työn yhteiskunnallisen merkityksen hahmottaminen, tutkimuksen, koulutuksen ja politiikan yhteys näkyväksi

• Vuorovaikutustaidot ja kyky tehdä yhteistyötä eri alojen ihmisten kanssa

• Ympäristöosaajille myös liiketaloudellista osaamista, mm. oman osaamisen tuotteistaminen ja yrittäjyys, ympäristönsuojelun ja liiketoiminnan yhdistäminen

Työryhmissä todettiin, että osaamisprofiilit ovat riippuvaisia myös persoonallisuudesta ja luonteenpiirteistä: kaikki eivät voi – eikä tarvitsekaan olla – superosaajia, innovaattoreita tai ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.  Olennaista on omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen oman opinto- ja urapolun rakentamisessa. Tähän tarvitaan tueksi opintojen ohjausta ja sparrausta. Omien vahvuuksien tunnistamisessa sekä itselle sopivan profiilin ja suuntautumisen löytämisessä edesauttaa myös opintojen aikaiset työelämäkontaktit, esim. harjoittelut, työskentelyjaksot tai työelämälähtöiset oppimisprojektit.

Kuinka muutos saadaan aikaiseksi?

Työpajoissa keskusteltiin myös keinoista, kuinka tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi. Yksi keskeinen haaste opetus- ja oppimiskulttuurin muutoksessa on opetuksen ja pedagogisen osaamisen vähäinen arvostus suhteessa tutkimustyöhön: tutkimusmeriiteistä palkitaan ja opetus on usein vain välttämätön paha. Jos opetuskulttuuria halutaan muuttaa, täytyy sen näkyä myös pedagogisen osaamisen arvostuksessa.

Myös laajemmin yliopistojen arviointi ja rahoituksen allokointi keskittyy tutkimuksen arviointiin ja mittaamiseen ja ”Sitä saadaan mitä mitataan”. Tuloksellisuuden mittarointia tulisikin arvioida kriittisesti: kuinka voidaan arvioida, tuottavatko yliopistot ja korkeakoulut sellaista tutkimustietoa ja sellaista osaamista, jota yhteiskunnassa tarvitaan? Tämän arviointi ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska tutkimus ja opetus eivät voi olla vain reaktiivista niiden tulisi myös luoda uutta, haastaa rakenteita ja asettaa uusia kysymyksiä.

Monet muutoksista ovat kuitenkin paljon asennekysymyksiä ja ne olisivat periaatteessa toteutettavissa hyvinkin helposti. Vastuu uudenlaisen opetus- ja oppimiskulttuurin kehittämisestä on kaikilla yliopisto- tai korkeakouluyhteisön jäsenillä.

Alla tarkemmat työryhmäkohtaiset yhteenvedot:

• Superosaajat

• Innovaattorit

• Ympäristöosaamisen  soveltajat

• Ympäristöratkaisujen suunnittelijat