Tulevaisuuden ympäristöosaajat –seminaari ja työpaja kokosi
lähes 90 osanottajaa 21.3. Otaniemen Design Factoryyn. Tilaisuuden järjestivät
yhteistyössä Suomen ympäristöopisto SYKLI, Aalto-yliopisto ja Helsingin
Yliopisto.
Seminaarin aluksi projektipäällikkö
Kati Lundgren esitteli Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen tuloksia neljän
vaihtoehtoisen skenaarion muodossa. Ohjelmajohtaja Tiina Laurila
Aalto-yliopistosta jatkoi esittelemällä Oivallus-ennakointihankkeen keskeisiä
tuloksia. Tulevaisuudessa työtä tehdään oppivissa verkostoissa ja ilman
valmiita nuotteja, improvisoiden. Osaamistarpeina korostuvat erityisesti
vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot, luovuus sekä halu oppia uutta.
Näkökulmia
osaamistarpeisiin
Tutkimusjohtaja Mika Aaltonen Aalto-yliopistosta korosti
puheenvuorossaan tarvetta uudenlaiseen ajatteluun, jotta voisimme päästä
kestävälle kehitysuralle. Meidän tulisi omaksua huomattavasti pidempi aikajänne
toimintamme hahmottamiseen. Emme
myöskään tällä hetkellä ymmärrä ja tunnusta riittävästi todellisuuden
kompleksista luonnetta: luotamme liikaa järjestyksen ja rationaalisuuden
oletukseen. Kun optimoimme toimintaamme vain talouden tai muiden valittujen,
yksinkertaistavien mittareiden suhteen, teemme kokonaisuuden kannalta huonoja
ja kestämättömiä ratkaisuja.
Liiketoimintajohtaja Jyri Arponen Sitrasta esitteli esimerkkejä
biotaloudesta ja paikallisista kestävistä ratkaisuista. Monet
ympäristöratkaisut voivat olla myös kannattavaa liiketoimintaa ja samaan aikaan
niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin kestäviä.
Professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta nosti
ympäristöalan osaamistarpeista esiin kolme M:ää: monitieteisyys, mallinnus ja
merkityksellisyys. Hän korosti myös talouden ja politiikan ymmärryksen
merkitystä ympäristöalalla.
Professori Sanna Syri Aalto-yliopiston Energiatekniikan
laitokselta totesi, että länsimaissa tarvitaan energiavallankumous. Meidän
olisi pystyttävä vuoteen 2050 mennessä luomaan täysin päästöttömät
energiajärjestelmät. Ilmastonmuutoksen
hillinnän kannalta energiatehokkuus olisi ylivoimaisesti tärkein ja
kustannustehokkain ratkaisu.
Työpajoissa pohdittiin opetuksen kehittämistä
Työpajoissa pohdittiin, millainen yliopisto- ja korkeakoulutus
vastaisi tunnistettuihin osaamistarpeisiin. Osaamistarpeita tarkasteltiin
osaamisprofiilien kautta eli miten koulutetaan superosaajia, innovaattoreita,
ympäristöosaamisen soveltajia ja ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.
Ryhmien ehdotukset koulutuksen kehittämiseksi olivat
yllättävänkin samansuuntaisia. Seuraavat kehittämisehdotukset nousivat esiin
lähes kaikissa ryhmissä:
- Monitieteellisyyttä opetukseen
- Joustavia opintopolkuja, yhteistyötä eri alojen
ja eri koulutusasteiden välillä
- Enemmän työelämäyhteistyötä ja painotusta
työelämävalmiuksien kehittämiseen (esim. työelämälähtöiset oppimisprojektit)
- Opetuksen pedagoginen kehittäminen ja oppimiskulttuurin
kehittäminen, opettajista enemmän fasilitaattoreita ja oppimisen ohjaajia
- Opiskelijan roolin korostuminen ja vastuu omasta
oppimisesta, oman oppimispolun ja osaamisprofiilin rakentaminen, tueksi
opinto-ohjausta
- Kestävä kehitys osaksi kaikkien alojen opetusta,
tavoitteena ymmärtää oman alan keke- näkökohdat ja osata soveltaa tätä osaamista
- Yhteiskunnallinen osaaminen ja ymmärrys: oman
alan ja työn yhteiskunnallisen merkityksen hahmottaminen, tutkimuksen,
koulutuksen ja politiikan yhteys näkyväksi
- Vuorovaikutustaidot ja kyky tehdä yhteistyötä
eri alojen ihmisten kanssa
- Ympäristöosaajille myös liiketaloudellista osaamista,
mm. oman osaamisen tuotteistaminen ja yrittäjyys, ympäristönsuojelun ja liiketoiminnan
yhdistäminen
Työryhmissä todettiin, että osaamisprofiilit ovat
riippuvaisia myös persoonallisuudesta ja luonteenpiirteistä: kaikki eivät voi –
eikä tarvitsekaan olla – superosaajia, innovaattoreita tai ympäristöratkaisujen
suunnittelijoita. Olennaista on omien
vahvuuksien tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen oman opinto- ja urapolun
rakentamisessa. Tähän tarvitaan tueksi opintojen ohjausta ja sparrausta. Omien
vahvuuksien tunnistamisessa sekä itselle sopivan profiilin ja suuntautumisen
löytämisessä edesauttaa myös opintojen aikaiset työelämäkontaktit, esim.
harjoittelut, työskentelyjaksot tai työelämälähtöiset oppimisprojektit.
Kuinka muutos saadaan
aikaiseksi?
Työpajoissa keskusteltiin myös keinoista, kuinka tarvittavat
muutokset saadaan aikaiseksi. Yksi keskeinen haaste opetus- ja
oppimiskulttuurin muutoksessa on opetuksen ja pedagogisen osaamisen vähäinen
arvostus suhteessa tutkimustyöhön: tutkimusmeriiteistä palkitaan ja opetus on
usein vain välttämätön paha. Jos opetuskulttuuria halutaan muuttaa, täytyy sen näkyä
myös pedagogisen osaamisen arvostuksessa.
Myös laajemmin yliopistojen arviointi ja rahoituksen
allokointi keskittyy tutkimuksen arviointiin ja mittaamiseen ja ”Sitä saadaan
mitä mitataan”. Tuloksellisuuden mittarointia tulisikin arvioida kriittisesti: kuinka
voidaan arvioida, tuottavatko yliopistot ja korkeakoulut sellaista
tutkimustietoa ja sellaista osaamista, jota yhteiskunnassa tarvitaan? Tämän
arviointi ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska tutkimus ja opetus eivät voi
olla vain reaktiivista niiden tulisi myös luoda uutta, haastaa rakenteita ja asettaa uusia kysymyksiä.
Monet muutoksista ovat kuitenkin paljon asennekysymyksiä ja
ne olisivat periaatteessa toteutettavissa hyvinkin helposti. Vastuu uudenlaisen
opetus- ja oppimiskulttuurin kehittämisestä on kaikilla yliopisto- tai
korkeakouluyhteisön jäsenillä.
Alla
tarkemmat työryhmäkohtaiset yhteenvedot:
