torstai 22. maaliskuuta 2012

Tarvetta käytännön ympäristöratkaisuille



Ympäristöosaajat2025-ennakointiselvityksessä on noussut esiin kuluttajille ja kotitalouksille suunnatun ”kevytkonsultoinnin” tarve. Tulevaisuudessa tarvitaan ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.   

Kotitalouksien kulutuksella ja asumiseen liittyvillä ratkaisuilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tulevaisuudessa ympäristösääntely kohdistuu todennäköisesti entistä enemmän kulutuksen ohjaukseen: kiristyvä lainsäädäntö ja yhteiskunnallinen ohjaus luovat tarvetta ympäristöratkaisuille. Myös lisääntyvä ympäristötietoisuus lisää kysyntää asumisen ympäristöystävällisille vaihtoehdoille.

Yksittäiselle kotitaloudelle sopivan ympäristöratkaisun selvittäminen ja toteuttaminen vaatii paljon työtä ja osaamista. Ympäristö-ystävälliset ratkaisut jäävät helposti tekemättä, vaikka tarvetta ja tahtoa olisi. Tai isoja päätöksiä joudutaan tekemään puutteellisilla tiedoilla, sillä puolueetonta neuvontaa ei juuri ole tarjolla.

Kotitalouksien ympäristövaikutusten pienentämisessä tarvitaan uudenlaisia palveluita, joissa kartoitetaan asiakkaan lähtötilanne ja etsitään hänelle sopivia ratkaisuja. Palvelu perustuisi eri vaihtoehtojen vaikuttavuuden, soveltuvuuden ja kustannusten vertailuun ja tuottaisi asiakkaalle tietoa päätöksenteon pohjaksi. Ympäristöratkaisujen suunnittelija voisi avustaa myös rahoituksen ja lupien hakemisessa tai yhteydenpidossa viranomaisiin. Tällaista ”kevytkonsultointia” tarvittaisiin erityisesti energiatehokkuuteen ja pienimuotoiseen uusiutuvan energian tuotantoon liittyvissä asioissa. Ympäristöratkaisujen suunnittelija voisi parhaimmillaan toimia puolueet-tomana linkkinä ja tulkkina eri toimijoiden – ympäristöhallinnon, kuluttajan, laitevalmistajan ja palveluntarjoajan – välillä.

Kotitalouksille suunnattu ”kevytkonsultointi” voisi olla tehokas keino vauhdittaa ympäristöteknologian käyttöönottoa ja vähentää kotitalouksien ympäristövaikutuksia.

Lue artikkeli aiheesta: 
Ympäristöneuvontaa kotitalouksille, Ympäristö 2/2012 s. 24-25.
Teksti: Anna-Maija Hallikas, Kati Lundgren & Taru Uotila

Uutiset 2040 - vielä voit vaikuttaa


Uutiset 2040 -video on tuotettu Savon ammatti- ja aikuisopiston EkoCentrian Kestävyyttä Itä-Suomen ruokapalveluihin (KestITÄ) –hankkeessa  opetusmateriaaliksi.

Uutiset 2040 ei ole ennuste, vaan ne kuvaavat yhtä mahdollista skenaariota. Esitettävät uutiset ja sähkeet ovat käsikirjoittaja- ja toteuttajatiimin näkemys tulevaisuudesta ja ne pohjautuvat useisiin skenaariohankkeisiin. 

Käsikirjoittajatiimissä ovat olleet mukana mm. Anna Kirveennummi Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta ja Sirpa Kurppa MTT:stä. Asiantuntijoina ovat olleet myös mm. tietokirjailija Pasi Toiviainen, tekniikan tohtori Tommi Kääriäinen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja tutkija Helena Kahiluoto MTT:stä. Uutisankkurina on Urpo Martikainen.

Opetusohjelman tavoitteena on herättää ihmisiä näkemään ilmastonmuutoksen tuomia uhkia ja mahdollisuuksia. Uutislähetys herättää myös pohtimaan asioita, joihin voimme toimillamme nyt vaikuttaa. 

Lisätietoja: Sari Väänänen, hankepäällikkö, KestITÄ –hanke sari.vaananen@sakky.fi
Lisätietoja ja linkki os. www.ekocentria.fi



torstai 15. maaliskuuta 2012

Skenaarioraportti on valmistunut!

Ympäristöosaajat2025-hankkeen keskeiset tulokset esitetään raportissa neljän skenaarion muodossa, joissa kuvataan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja sekä näissä tulevaisuusvaihtoehdoissa korostuvia ympäristöalan osaamistarpeita. Raportissa on lisäksi kuvattu tulevaisuudessa korostuvia osaamisprofiileja ja keskeisiä osaamisaloja.

Skenaarioraportin pääset lukemaan tästä.


Kommentoi ja ota kantaa!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tervetuloa seminaariin ja työpajaan 12.4.2012

Ympäristöosaajat2025 – kestävän tulevaisuuden tekijät

Tervetuloa kuulemaan, millaisia ympäristöosaajia Suomessa tarvitaan vuonna 2025.

Torstaina 12.4.2012 klo 8.30 – 15.30
Suomen ympäristökeskus SYKE, os. Mechelininkatu 34 A, Helsinki

Aamupäivän osuudessa esitellään Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen tuloksia sekä kuullaan kommenttipuheenvuoroja:
• Santtu Hulkkonen, johtaja, Cleantech Finland, Finpro
• Sirkku Juhola, tutkija, Maankäyttötieteiden laitos, Aalto-yliopisto
• Eeva Hellström, johtaja, Maamerkit, SITRA
Tilaisuuden avaa ympäristöministeri Ville Niinistö.
Iltapäivän työpajoissa pohditaan keinoja, kuinka osaamistarpeisiin vastataan.

Voit osallistua koko päivään tai vain aamupäivän/iltapäivän osuuteen. Tilaisuus on maksuton. 
Ilmoittautumiset 2.4. mennessä: