keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Vastuullinen biotalous tarvitsee ekosysteemiosaamista


Biotaloudessa ekologisen osaamisen tarve kasvaa

Ekosysteemit ja niiden tuottamat hyödyt, ekosysteemipalvelut, ovat hyvinvointimme ja taloutemme perusta. Biotalouden strategisen ja taloudellisen merkityksen kasvaessa suhteemme ekosysteemien toimintaan korostuu entisestään. Biotaloudessa taloutemme perustuu uusiutuvien luonnonvarojen ja biologisten prosessien monipuoliseen ja kestävään hyödyntämiseen.

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä biotalouden edelläkävijäksi. Vahvuuksiamme ovat sekä mittavat luonnonvarat – erityisesti metsät, vesivarat ja viljelysmaa – että vahva prosessiteollinen ja ICT-osaaminen, jotka antavat hyvän pohjan myös biologisten prosessien mallintamiseen ja hyödyntämiseen tuotannossa. Vastuullinen biotalous edellyttää kuitenkin ekologista osaamista, mm. ekosysteemiprosessien ymmärtämistä, ekosysteemipalvelujen tunnistamista ja hallintaa sekä elinkeinotoiminnan luonto- ja ekosysteemivaikutusten huomioon ottamista. Erityisesti tarvitaan ekologisen osaamisen soveltamista yhteiskunnan toimintojen suunnittelussa, esimerkiksi maankäytössä, energian tuotannossa sekä maa- ja metsätaloudessa.

Tutkimus tienviittana

Integroidun luonnonvarahallinnan ja sitä tukevan maankäytön pohjaksi tarvitaan tutkimusta, joka tarkastelee kokonaisvaltaisesti ekosysteemien ja luonnonvarojen käytön ristiriitoja. Tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi tiivistetyn kaupunkirakenteen ekologiasta ja ympäristövaikutuksista, taajamien ja rakennetun ympäristön sekä ympäröivän maaseudun ekosysteemipalvelut turvaavasta suunnittelusta.

Luonnontieteellinen tutkimus täydentää tietoja ekosysteemien toiminnasta, prosesseista ja vuorovaikutussuhteista. Lisäksi tarvitaan sosio-ekonomista tutkimusta mm. ekosysteemipalvelujen arvosta, hyödyistä ja vaihtosuhteista (esim. biodiversiteetti, maisema, virkistysarvo, raakapuu, hiilensidonta, keräilytuotteet, jne.) sekä ohjauskeinojen vaikuttavuudesta.

Osaamista ekosysteemipalveluiden hallintaan

Elinkeinoelämän toimijoilla tulisi olla peruskäsitys ekosysteemien toiminnasta ja luonnon monimuotoisuuden roolista ekosysteemipalvelujen perustana. Hyvä esimerkki on maamme metsäsektori, joka on panostanut henkilöstön luonto-osaamisen kehittämiseen valmistelemalla metsäammattilaisille suunnatun luonnonhoitotutkinnon.

Myös teollisuudessa ja teknisillä aloilla tarvitaan ymmärrystä ekologisten ja teknisten prosessien vuorovaikutuksesta. Ekosysteemipalvelut ja ekologiset prosessit voitaneen omaksua luontevasti osaksi teknisiä tieteitä ja tuotantoprosessien tarkastelua teollisen ekologian lähestymistavan kautta. Systeemilähestymistapaan perustuva teollinen ekologia pyrkii ottamaan huomioon kaikki tuotantotoiminnan ja luonnonjärjestelmien väliset moninaiset vuorovaikutussuhteet.

Ekosysteemipalvelujen turvaamisessa tarvitaan monialaisia osaajia, jotta esimerkiksi maankäytön suunnittelussa voidaan sovittaa yhteen eri väestöryhmien, elinkeinoelämän ja ekosysteemien turvaamisen näkökulmia. Erilaisia asiantuntijoita yhteen kokoavat hankkeet lisäävät valmiutta ja ymmärrystä ekosysteemipalvelujen hallintaan. Ne myös hälventävät luonnonvarojen käytön ja suojelun ristiriitoja.

Erilaisesta diskurssista huolimatta luonnontieteilijöiden, teknokraattien ja yhteiskuntatieteilijöiden on uskaltauduttava avoimeen vuorovaikutukseen "eri kieltä" puhuvien kollegojen kanssa sekä kyettävä työskentelemään perinteisen toimintaympäristön ulkopuolella. Radikaalit innovaatiot edellyttävät rajojen ylittämistä ja valmiutta toimia myös epämukavuusalueilla. Tarvitaan myös monialaista yhteistyötä tukevaa johtamista: taitoa koota monitieteisiä tutkija- ja asiantuntijaryhmiä sekä luoda innovaatioita edistävää toimintakulttuuria.

Johtopäätöksiä ja suosituksia koulutuksen kehittämiseksi

Ekosysteemipalvelujen hallinta on uusi näkökulma tarkastella ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Se haastaa perinteisen sektoriajattelun ja edellyttää tiede- ja toimialarajojen ylittämistä. Koulutustaustaltaan erilaisten asiantuntijoiden tulee yhdessä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja löytää ympäristön ja talouden kannalta kestäviä ratkaisuja. Tällaisen asiantuntijuuden ja ”poikkitieteellisen kielitaidon” omaksuminen edellyttää myös koulutukselta monitieteistä yhteistyötä ja käytännön ongelmanratkaisutaitojen sekä vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Myös biotieteiden koulutus kaipaa uudistamista. Koulutuksen tulisi antaa valmiuksia ja rohkeutta oman osaamisen soveltamiseen ja hyödyntämiseen erilaisissa toimintaympäristöissä ja eri toimialoilla, kuten metsätaloudessa, maataloudessa tai energiantuotannossa. Tätä voidaan tukea sisällyttämällä opintoihin harjoitustöitä ja käytännön projekteja. Työelämäyhteistyö auttaa myös yrityksiä tunnistamaan ekosysteemiosaamisen tarpeita ja hyödyntämismahdollisuuksia.

Ekosysteemipalvelunäkökulma tulisi integroida läpäisevästi kaikkeen koulutukseen, koska kaikilla toimialoilla tarvitaan perustietoa ja ymmärrystä ekosysteemien toiminnasta. Pohja tälle osaamiselle luodaan jo perusopetuksessa. Opetuksen tulisi painottaa ekologisten prosessien ja kokonaisuuksien ymmärtämistä sekä ekosysteemipalvelujen merkitystä ihmisten hyvinvoinnin ja viime kädessä lajimme olemassaolon edellytyksenä.

Lue koko artikkeli: 

Vastuullinen biotalous tarvitsee ekosysteemiosaamista. 
Kirjoittajat: Jukka-Pekka Jäppinen & Kati Lundgren
Ympäristöasantuntija (2/2012) s. 26-27.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti