torstai 3. toukokuuta 2012

Ympäristöosaamista yhteistyöllä - rohkeutta rajojen ylittämiseen

Ympäristöosaajat2025-hankkeen seminaari ja työpaja järjestettiin 12.4. Suomen ympäristökeskuksessa, Helsingissä. Aamupäivän seminaariosuudessa kuultiin puheenvuoroja tulevaisuuden osaamistarpeista ja iltapäivän työpajoissa pohdittiin, miten tunnistettuihin osaamistarpeisiin voidaan vastata. Iltapäivän n. 80 osallistujaa jakautuivat neljään ryhmään: (1) yleissivistävä opetus, vapaa sivistystyö, järjestöt, (2) ammatillinen koulutus, (3) yliopistot ja korkeakoulut sekä (4) työelämän käytännöt. Seuraavassa on esitetty joitakin ryhmille yhteisiä johtopäätöksiä.

Monitieteisyyttä ja pedagogisia ratkaisuja

Tulevaisuudessa ympäristöosaaminen kuuluu kansalaistaitona kaikille. Siihen kuuluu sekä ajattelun taitoja, arvoihin liittyviä valmiuksia sekä konkreettisia tietoja ja taitoja. Siten ympäristö- ja kestävän kehityksen sisältöjä tulisi integroida kaikkeen opetukseen, niin formaaliin kuin epäformaaliinkin koulutukseen.  Erityisesti ammatillisessa koulutuksessa on keskeistä konkretisoida tarvittava ympäristöosaaminen ammattialan ja työtehtävien tasolle. Ympäristösisältöjen lisäksi tarvitaan monipuolisia opetusmenetelmiä, jotka tukevat mm. kokonaisuuksien ymmärtämistä, tulevaisuusajattelua ja ympäristökysymyksiin liittyvien arvojen pohdintaa.

Ympäristöasioiden opetukseen tarvitaan poikkitieteellistä otetta. Keinoja ovat esimerkiksi temaattiset oppimiskokonaisuudet ja poikkitieteelliset oppimisprojektit, joissa yhdistetään eri alojen osaamista. Erityisesti ympäristöalalla tarvitaan ns. poikkitieteellistä kielitaitoa ja kykyä työskennellä yhdessä eri alojen edustajien kanssa. Monitieteinen opetus tulisi aloittaa jo perusopetuksessa esimerkiksi integroimalla eri oppiaineiden opetusta.

Ympäristöopetuksen kehittäminen edellyttää opettajien sisällöllisen ja pedagogisen osaamisen vahvistamista ja arvostamista esimerkiksi henkilöstön rekrytoinnissa. Ammatillisessa ja korkeakouluopetuksessa on tärkeää, että opetushenkilöstö tuntee ja hallitsee oman alansa kestävät käytännöt ja teknologiset ratkaisut.

Työelämän ja oppilaitosten yhteistyö

Ympäristöalan koulutuksen ja työelämän yhteyttä tulisi vahvistaa kaikilla koulutusasteilla, erityisesti yliopisto-opetuksessa. Yhteistyötä voidaan edistää esimerkiksi opinnoissa tehtävien työelämä-lähtöisten projektien ja harjoitustöiden kautta, harjoittelujaksoja lisäämällä sekä tiiviimmän tutkimusyhteistyön kautta. Työelämäyhteistyö kehittää opiskelijoiden työelämätaitoja ja vahvistaa opetuksen vastaavuutta työelämän osaamistarpeisiin.

Yritykset ja muut työnantajat saavat opiskelijoiden oppimisprojektien ja tutkimusyhteistyön kautta tukea toimintansa kehittämiseen. Harjoittelujaksot auttavat myös yrityksiä löytämään ja rekry-toimaan uusia työntekijöitä. Opiskelijaharjoittelun kautta saatujen kokemusten kautta yritykset voisivat uskaltaa rohkeammin rekrytoida myös ympäristöosaajia. Ympäristöalan opiskelijoiden kannattaisikin hakeutua harjoittelujaksoille mahdollisimman erilaisiin työpaikkoihin, jossa he voisivat soveltaa ympäristöosaamistaan uusissa toimintaympäristöissä.

Ympäristöalan tohtorikoulutuksessakin tulisi lisätä yhteyttä käytännön työelämään. Tiiviin ”tohtoriputken” sijasta kannattaisi tukea työelämän ja tohtoriopintojen yhdistämistä, jolloin jatko-opiskelu hyödyttäisi myös yrityksiä tai muita työpaikkoja. Tohtoreita tulisi myös kannustaa aktiivisesti yrittäjyyteen ja tutkimustulosten kaupalliseen soveltamiseen. Tällä voitaisiin edistää uusien ympäristöinnovaatioiden laajaa leviämistä ja käyttöönottoa.

Rohkeutta ja innovaatioita ympäristöosaajien rekrytointiin

Ympäristöosaamista tarvitaan kaikilla aloilla ja kaikilla työpaikoilla. Kynnys ympäristöosaajan palkkaamiseen voi kuitenkin olla suuri. Kynnystä voidaan madaltaa esimerkiksi ympäristö-asiantuntijoiden henkilöstövuokrauksella tai "kevennetyllä rekrytoinnilla”, jossa jokin yritysryhmä palkkaa yhteisen ympäristöpäällikön tms. asiantuntijan. Näin pienikin yritys voisi saada käyttöönsä ympäristöasiantuntemusta. Palvelua voisivat tarjota esimerkiksi ympäristöasiantuntijoiden muodostamat osuuskunnat, jotka tarjoaisivat myös ympäristöosaajille matalan kynnyksen yrittäjyyteen.

Työnantajilla ei välttämättä ole ajantasaista käsitystä siitä, millaisia osaajia eri oppilaitoksista ja koulutusohjelmista valmistuu ja millaista ympäristöosaamista he voisivat tarvita. Tähän tarvitaan oppilaitoksilta aktiivista viestintää ja yhteydenpitoa työnantajiin. Oppilaitoksilla voisi olla esim. nimetty yhteyshenkilö yritysyhteistyöhön ja -viestintään. Myös edellä kuvatut työelämäyhteistyön muodot lisäävät työnantajien tietämystä valmistuvien opiskelijoiden osaamisesta.

Työnantajilta peräänkuulutettiin myös rohkeutta rekrytoida erilaisella ja yritykselle ”epätyypillisellä” koulutustaustalla olevia työntekijöitä. Eri koulutusalojen kulttuurit ja kielikin voivat erota toisistaan, mutta eri alojen ihmiset voivat tuoda aivan uusia näkökulmia yrityksen toimintaan. Myös innovaatioita syntyy, kun vanhoja toimintamalleja ajatellaan uudella tavalla. Työnantajien tulisi myös muistaa, että vastavalmistuneet eivät ole heti ”valmiita” työntekijöitä/asiantuntijoita, vaan he kehittyvät ammattilaisiksi työssäoppimisen kautta.

Ympäristöosaamista yhteistyöllä

Koulutus- ja tutkimusorganisaatioilla on keskeinen rooli ympäristökriisin ratkaisussa. Yliopistot ja tutkimuslaitokset tuottavat tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi ja eri koulutusasteilla koulutetaan ympäristöosaajia: superosaajia, innovaattoreita, soveltajia, ympäristöratkaisujen suunnittelijoita ja kenttätyöntekijöitä.

Tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastaamisessa tarvitaan enemmän eri toimijoiden yhteistyötä: mm. yliopistojen ja hallinnon yhteistyötä tieteellisen tiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa, eri koulutusasteiden ja eri koulutusalojen yhteistyötä monitieteisen koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa tai tutkimuksen, koulutuksen ja yritysten yhteistyötä ympäristöinnovaatioiden viemisessä opetukseen ja työelämän käytäntöihin.

Alla tarkemmat työryhmäkohtaiset yhteenvedot:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti