Ympäristöosaajien koulutukseen tarvitaan monitieteisyyttä, työelämäyhteistyötä ja uudenlaista oppimiskulttuuria

Tulevaisuuden ympäristöosaajat –seminaari ja työpaja kokosi lähes 90 osanottajaa 21.3. Otaniemen Design Factoryyn. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Suomen ympäristöopisto SYKLI, Aalto-yliopisto ja Helsingin Yliopisto.

Seminaarin aluksi projektipäällikkö Kati Lundgren esitteli Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen tuloksia neljän vaihtoehtoisen skenaarion muodossa. Ohjelmajohtaja Tiina Laurila Aalto-yliopistosta jatkoi esittelemällä Oivallus-ennakointihankkeen keskeisiä tuloksia. Tulevaisuudessa työtä tehdään oppivissa verkostoissa ja ilman valmiita nuotteja, improvisoiden. Osaamistarpeina korostuvat erityisesti vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot, luovuus sekä halu oppia uutta.

Näkökulmia osaamistarpeisiin

Tutkimusjohtaja Mika Aaltonen Aalto-yliopistosta korosti puheenvuorossaan tarvetta uudenlaiseen ajatteluun, jotta voisimme päästä kestävälle kehitysuralle. Meidän tulisi omaksua huomattavasti pidempi aikajänne toimintamme hahmottamiseen.  Emme myöskään tällä hetkellä ymmärrä ja tunnusta riittävästi todellisuuden kompleksista luonnetta: luotamme liikaa järjestyksen ja rationaalisuuden oletukseen. Kun optimoimme toimintaamme vain talouden tai muiden valittujen, yksinkertaistavien mittareiden suhteen, teemme kokonaisuuden kannalta huonoja ja kestämättömiä ratkaisuja.

Liiketoimintajohtaja Jyri Arponen Sitrasta esitteli esimerkkejä biotaloudesta ja paikallisista kestävistä ratkaisuista. Monet ympäristöratkaisut voivat olla myös kannattavaa liiketoimintaa ja samaan aikaan niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin kestäviä.

Professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta nosti ympäristöalan osaamistarpeista esiin kolme M:ää: monitieteisyys, mallinnus ja merkityksellisyys. Hän korosti myös talouden ja politiikan ymmärryksen merkitystä ympäristöalalla.

Professori Sanna Syri Aalto-yliopiston Energiatekniikan laitokselta totesi, että länsimaissa tarvitaan energiavallankumous. Meidän olisi pystyttävä vuoteen 2050 mennessä luomaan täysin päästöttömät energiajärjestelmät. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta energiatehokkuus olisi ylivoimaisesti tärkein ja kustannustehokkain ratkaisu.

Työpajoissa pohdittiin opetuksen kehittämistä

Työpajoissa pohdittiin, millainen yliopisto- ja korkeakoulutus vastaisi tunnistettuihin osaamistarpeisiin. Osaamistarpeita tarkasteltiin osaamisprofiilien kautta eli miten koulutetaan superosaajia, innovaattoreita, ympäristöosaamisen soveltajia ja ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.

Ryhmien ehdotukset koulutuksen kehittämiseksi olivat yllättävänkin samansuuntaisia. Seuraavat kehittämisehdotukset nousivat esiin lähes kaikissa ryhmissä:

• Monitieteellisyyttä opetukseen

• Joustavia opintopolkuja, yhteistyötä eri alojen ja eri koulutusasteiden välillä

• Enemmän työelämäyhteistyötä ja painotusta työelämävalmiuksien kehittämiseen (esim. työelämälähtöiset oppimisprojektit)

• Opetuksen pedagoginen kehittäminen ja oppimiskulttuurin kehittäminen, opettajista enemmän fasilitaattoreita ja oppimisen ohjaajia

• Opiskelijan roolin korostuminen ja vastuu omasta oppimisesta, oman oppimispolun ja osaamisprofiilin rakentaminen, tueksi opinto-ohjausta

• Kestävä kehitys osaksi kaikkien alojen opetusta, tavoitteena ymmärtää oman alan keke- näkökohdat ja osata soveltaa tätä osaamista

• Yhteiskunnallinen osaaminen ja ymmärrys: oman alan ja työn yhteiskunnallisen merkityksen hahmottaminen, tutkimuksen, koulutuksen ja politiikan yhteys näkyväksi

• Vuorovaikutustaidot ja kyky tehdä yhteistyötä eri alojen ihmisten kanssa

• Ympäristöosaajille myös liiketaloudellista osaamista, mm. oman osaamisen tuotteistaminen ja yrittäjyys, ympäristönsuojelun ja liiketoiminnan yhdistäminen

Työryhmissä todettiin, että osaamisprofiilit ovat riippuvaisia myös persoonallisuudesta ja luonteenpiirteistä: kaikki eivät voi – eikä tarvitsekaan olla – superosaajia, innovaattoreita tai ympäristöratkaisujen suunnittelijoita.  Olennaista on omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen oman opinto- ja urapolun rakentamisessa. Tähän tarvitaan tueksi opintojen ohjausta ja sparrausta. Omien vahvuuksien tunnistamisessa sekä itselle sopivan profiilin ja suuntautumisen löytämisessä edesauttaa myös opintojen aikaiset työelämäkontaktit, esim. harjoittelut, työskentelyjaksot tai työelämälähtöiset oppimisprojektit.

Kuinka muutos saadaan aikaiseksi?

Työpajoissa keskusteltiin myös keinoista, kuinka tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi. Yksi keskeinen haaste opetus- ja oppimiskulttuurin muutoksessa on opetuksen ja pedagogisen osaamisen vähäinen arvostus suhteessa tutkimustyöhön: tutkimusmeriiteistä palkitaan ja opetus on usein vain välttämätön paha. Jos opetuskulttuuria halutaan muuttaa, täytyy sen näkyä myös pedagogisen osaamisen arvostuksessa.

Myös laajemmin yliopistojen arviointi ja rahoituksen allokointi keskittyy tutkimuksen arviointiin ja mittaamiseen ja ”Sitä saadaan mitä mitataan”. Tuloksellisuuden mittarointia tulisikin arvioida kriittisesti: kuinka voidaan arvioida, tuottavatko yliopistot ja korkeakoulut sellaista tutkimustietoa ja sellaista osaamista, jota yhteiskunnassa tarvitaan? Tämän arviointi ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska tutkimus ja opetus eivät voi olla vain reaktiivista niiden tulisi myös luoda uutta, haastaa rakenteita ja asettaa uusia kysymyksiä.

Monet muutoksista ovat kuitenkin paljon asennekysymyksiä ja ne olisivat periaatteessa toteutettavissa hyvinkin helposti. Vastuu uudenlaisen opetus- ja oppimiskulttuurin kehittämisestä on kaikilla yliopisto- tai korkeakouluyhteisön jäsenillä.

Alla tarkemmat työryhmäkohtaiset yhteenvedot:

• Superosaajat

• Innovaattorit

• Ympäristöosaamisen  soveltajat

• Ympäristöratkaisujen suunnittelijat